Yhteistyömme Vantaan Energian kanssa käynnistyi vuoden 2015 alussa.

Vantaan Energian kampanjan painopiste on pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa, suurten ihmisvirtojen parissa.

Yhteistyömme Vantaan Energian kanssa käynnistyi vuoden 2015 alussa. Kampanjan tavoitteena on tehdä uusasiakashankinta ja samalla lisätä Vantaan Energian brändin tunnettuutta Vantaan ulkopuolella. Kampanjaa toteutetaan kauppakeskuksissa, marketeissa ja erilaisissa tapahtumissa ympäri pääkaupunkiseutua ja Uusimaata. Olemme myös toteuttaneet Vantaan Energialle erilaisia paku- ja kesäfillari kiertueita. Tavoitteenamme on aina tehdä asiakkaallemme kannattavaa, korkealaatuista ja vaikuttavaa myyntiä.

Kuten muissakin kampanjoissamme, niin myös Vantaan Energiassa jatkuva koulutus ja työntekijöiden perehdytys ovat avainasemassa. Projektiin sitoutuneet myyjämme ja promoottorimme ovat alansa huippua ja pyrkivät aina löytämään asiakkaalle parhaiten sopivan ratkaisun.